sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kohti omaa kotia

Perjantai 13pv Luna ja Gaia lensivät omaan kotiinsa suomeen. Aamulla herättiin kukonlaulun aikaan ja tehtiin aamuhommat. Minä ja Leo lähdettiin kentälle viemään koirat. 


Gaia (galgo) jännitti aika paljon, kaikki oli niin uutta ja jännittävää sille. Luna suhtautui kaikkeen rennosti ja oli positiivisin mielin. Gaia on tuttujen ihmisten kanssa tutussa ympäristössä aivan mielettömän reipas ja ihmisrakas, leikkivä nuori galgo tyttönen. Gaiaa pelotti lähinnä miehet ja se kauhea hälinä ja ihmispaljous kentällä. Ihan ymmärrettävää, koiran taustat huomioiden.


Olin tuntenut koirat vain kaksi viikkoa, mutta kentällä oli kyllä itkussa pidättelemistä. Luna varsinkin sulatti sydämeni, oli niin paljon samanlainen luonteeltaan oman koirani kanssa. 

Luna hengaili tossa kun jonotettiin, meinasi pikkuinen jäädä ihmisten jalkoihin.
Päästiin sitten työntekijän mukana alas, jossa boksit läpivalaistiin ja koirat laitettiin bokseihin. Kun Leo niitä sinne laittoi niin nopeasti harjasin vielä Lunan, nappasin sen syliin ja toivotin sille hyvää lentoa ja onnea uuteen kotiin. Vaikeaa oli poistua paikalta pelkkä hihna kädessä. Ei enään koiria, oli niin tyhjä olo.

Haettiin Starbucksilta kahvit ja jatkettiin matkaa takaisin, ilman koiria. 10 aikaa olikin jo eläinlääkäri valkoiselle hevoselle kun oli jossain loukannut jalkansa ja sitä hieman ontui. Tämän takia Atalja ei ollut mukana kentällä, vaan odotti täällä eläinlääkäriä. Onneksi jalassa ei ollut mitään vakavaa, kylmällä vedellä huuhtelua päivittäin ja lepoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti